keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Paukkupakkasten aikaan

Paukkuvien pakkasten aikaan kylmän eteisen ikkunat täyttyivät kuurankukista Ensimmäistä kylmää kautta kesti noin viikon. Aamuisin lämpömittari näytti yleensä noin 20 astetta pakkasta. Päivän mittaan kirkkaasti paistava aurinko nosti lämpötilan nopeasti. Pakkasilma salpasi hengityksen, mutta se ei tuntunut pahalta, koska ilma oli maalla puhdasta ja kun näki ilman puhtausmittarien olevan kotona punaisella.


Aurinko nousee saunan takaa.


Lämmittämättömän eteisen ikkunat ovat täyttyneet kuurankukista. Eri ikkunoissa kukat olivat erilaisia.



Kumpa eteisessä olisi kesälläkin yhtä paljon kukkia. Kukat lohduttavat, sillä eteisen remontti ei ole edennyt. Sähkömies ei millään tunnu ehtivän mökilleni. Eteisen valaisimet olisivat valmiina odottamassa. Ennen niiden asennusta ei kannata jatkaa sisustamista. Onneksi päivänvaloa jo riittää ja lumi ja kuutamo auttavat kulkemisessa, ulkovaloa ei enää välttämättä tarvitsekaan. Nyt voi seurata auringon kulkua päivän mittaan. Ja arvailla, mihin se myöhemmin keväällä ja kesällä suuntautuu. Tähän aikaan vuodesta aurinko paistaa vastamaalatun leivinuunin alaosaan paljastaen maalarin, minun, tekemät virheet.


Pakkasilla eläimet tulevat lähelle asumuksia. Postinhakumatkalla huomasin tiellä ison eläimen jäljet. Se oli liikkunut yksin, sillä tiellä ei ollut muiden ihmisten kuin minun jälkiäni. Koira se ole, sillä mökkiseudulla koirat ovat metsästyskoiria eivätkä ne saa liikkua vapaina. Olisiko ilves ollut liikkeellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti