lauantai 17. helmikuuta 2018

Emännänkaappi pääsi paikalleen

Kohta puoli vuotta emännänkaappi on odotellut pääsyä paikalleen. Alusta lähtien minulle oli selvää, mihin sen tuvassa sijoittaisin: ulko-oven viereen. Ensin piti kuitenkin saada lattia maalattua. Emännänkaappi painaa niin paljon, ettei sitä turhia kertoja liikutella.



Saatuaan kuistin talvityöt tehtyä, remppamies teki sisähommia, laittoi listoja paikoileen ja maalasi osan lattiaa. Alunperin olin jo päättänyt, että lattia maalataan osissa niin, että pääsen sisälle kesken maalauksenkin. Valittu  maali on liuotinohenteista ja sen kuivumisaika pitkä. Koska remppamies oli sopinut jo seuraavasta työstä, loput tuvan lattiasta jä minulle maalattavaksi.


Oranssin leivinuunin lisäksi myös lattian viimeisin väri oli karmea. Kutsuin väriä vauvankakaksi. Tuvasta puretun kaapin kohdalla näkyy alkuperäinen harmaa väri ja harmaaksi lattia taas muttuu.


Viimeinen siivu, kuusi lauttaa minun on vielä hiottava, pohjamaalattava ja maalattava toiseen kertaan.


Mutta se alue, johon emännänkaappi pääsi on jo maalatu kahteen kertaan.



Juhlistin tapausta kevää toisilla kukilla, helmililjoilla, joita myös ehdottomasti pitää saada pihalle, Pidän mökin lämpötilaa niin alhaisena, että näiden pitäisi säilyä pitkään kukassa sisätiloissakin. Purkki on Arabiaa. Tuskin se on tuoreille hedelmille tarkoitettu, ehkä kuivatetuille. Teen tästä herkkupurkin, jonne kätken karkit ja muut piilotettavat makupalat.


Toiset helmililjat jäivät kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti