keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Tomaattien ja kukkien uusi koti

Mökin vanha eteinen on purettu ja sen tilalle tulee uusi paikka kukille ja tomaateille Pieni kasvihuone-puutarhavajani jäi entiselle mökille. Pelargonioista jätin kaksi uusille omistajille, muita en voinut säilyttää. Kasvatus on aloitettava alusta, joko taimista tai valmiista kukista. Ei kasvihuoneesta sellaista istuskelupaikkaa tullutkaan, jota kuvittelin. Kasvihuoneeseen en mahtunut kun kasvit valtasivat sen ja varaston puoli oli ikkunaton ja väärään suuntaan.
Uuden mökin eteinen oli ruma, tyylitön ja huonokuntoinen. Kun remppamieheni lupasi ryhtyä sen kunnostamiseen, päätin, että siihen laitetaan mahdollisimman paljon ikkunoita, joille kukat ja tomaatit pääsevät. Kuvittelin, että lattioita ja seiniä voisi korjata, mutta kun purkutyö eteni, ei ollut muuta tehtävissä, kuin sanoa: kaikki pois. Uusi eteinen on alkanut jo hahmottua, mutta vasta nyt pystyn todella näkemään, millainen siitä tulee. Hieno ainakin omasta mielestäni.



Ikkunoita, jotka ovat uusintakäytössä, tulee kaikkiaan 10. Oveksi tulee uusi valkoinen valmisovi. 


Näiden ikkunoiden suunta on lounas, alempana eteisen eteläpääty.


Eteinen sijaitsee oikeaan suuntaan, aurinkoa tulee riittämään päivällä ja illalla mikäli metsä tai räystäs eivät sitä estä. Tomaattien pitäisi viihtyä. Voi kyllä olla niin, että eteisen valloitankin minä ja tomaatit ja pelargoniat päätyvät ulkopuolelle. Jos minulla keväällä vielä riittää rahaa taimien ja kukkien ostamiseen.


 Tähän suuntaan toivon voivani ihailla ilta-aurinkoa.
Peltikatto vielä puuttu ja sisäpuolen työt. Mökin puolen hirsiseinän jätän selllaiseksi kuin se on, muuten seinät ja katto paneloidaan. Sähkömiehen kanssa on suunniteltu sähköjohtojen sijainnit. Tästä voi tulla tila, joka ensimmäiseksi on valmiina. Rakolistojen päät on hinosti vinottu, jottei vesi jää niihin.


Ja lopuksi vielä kuva eteisestä ennen kuin sen purkaminen aloitettiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti