keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Unholaan jääneet puutarha ja piha

Vuosia käyttämättä olleet piha ja puutarha ovat päässeet villintymään Tuoksuvadelma oli valloittanut laajan alueen lipputangon ympäriltä. Vanhoista omenapuista parempi eli vähemmän ränsistynyt oli jo jäämässä tuoksuvadelman peittämäksi.



Tässä omenapuussa on kaksi vihreää omenaa. Tämä taisi olla yksi syy, miksi olen ostamassa pihaa ja siellä olevaa punaista hirsimökkiä. Keväällä en olisi voinut kuvitellakaan voivani myydä rakasta mökkiäni. Mutta kohta se on myyty. Naapuristossa tapahtui muutoksia ja minulle selvisi, että se ihana rauha ja hiljaisuus, joka mökillä vallitsi kun kummallakaan puolella olevissa mökeissä ei käynyt väkeä, on lopullisesti ja totaalisesti hävinnyt. Omenat ovat varmaan kovia ja happamia ja taatusti joku metsän eläin ehtii ne syödä ennen minua.


Keskellä pihaa kasvoi iso paju. Syreenipensaat ovat hoitamattomia, mutta on niissä joitakin kukkia ollut. Auringonkello on paikassa, jossa puut sen ympärillä ovat kasvaneet niin korkeiksi, ettei aurinko enää yllä kelloon.


Mökin takana kalliolla kasvaa mehitähteä. Kaukasian maksaruohoakin siellä on, syreenipensaan alla.


Mökin edessä on kukkapenkki, joka tuntuu olevan hyvässä paikassa, koska päivänliljat, tai niiksi niitä luulen, ovat kukkineet runsaasti ilman lannoitusta tai muuta hoitoa.


Kukkapenkistä löytyy myös kuunliljaa ja keisarinkruunuja. Välttämättä mökkipihaan kuuluva juhannusruusu löytyi ulkorakennuksen päädystä.


Rinteessä mökin edustalla puutarha on jatkunut. Ryteikön joukosta löytyi viinimarjapensaita ja karviaisia.


Parasta kuitenkin on kauppaan kuuluva metsä. Sitä on riittävästi. Lähin naapuri on vastakkaisella mäellä tien toisella puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti