perjantai 22. syyskuuta 2017

Oli pussillinen sipuleja

Kaksi pussia sipuleita marketista ja tässä tuloksia Keväällä nappasin marketista mukaani pussillisen sipuleja ja mukuloita. Tai itse asiassa pusseja oli kaksi. Toinen oli 30 sinisävyisen sipulin lajitelma. Mukana oli yksi daalia. Ja se onkin ensimmäinen kasvattamani daalia. Se alkoi sipileista ensimmäisenä kukkia ja se kukkii runsaasti. Daalia vaan ei ole sen kuvan näköinen, joka oli pussin päällä. Eikä ihan sinisävyinenkään.


Tämä ei ole Thomas Edison.


Lajitelmassa oli mukana 8 iiriksen sipulia. Näistä iiriksista kukki vain kaksi, toinen valkoinen, toinen valko-keltainen. Toisessa ostamassani pussissa oli pelkästään iiriksiä. Niiden sipulit laitoin toiseen ruukkuun ja niiden piti mielestäni olla sinisiä. Niistä kukkimaan lähti 3,  kaksi keltaista, yksi rusehtava.



En ole ihastunut keltaiseen väriin, mutta tämä se vasta outo on.


Pienenpieniä malvankukan sipuleita oli 14. Niitä sijoittelin ruukkuihin muiden kasvien joukkoon. Ne näyttivät aika ponnettomilta, lehdet roikkuivat pitkin multaa, mutta sitten niihin ilmestyi pieniä nuppuja. Ja kesän lopulla kauniit siniset kukat avautuivat.


Gladioluksia en myöskään ole koskaan kokeillut. Varret kasvoivat todella komeaksi. Mutta kukkimaan ne eivät ryhtyneet. Olin jo menettänyt toivoni, kun huomasin niissä nuppuja ja kesän lopuksi gladioluksetkin kukkivat. Koska tiesin olevani pidempään poissa mökiltä ja koska yöt alkoivat viilentyä, hallastakin jo puhuttiin, otin kukkia kotiin. Hiukan kukat kärsivät kuljetuksesta, mutta tuovat silti väriä päiviini.





Ei ollut tulos ihan sitä, mitä kuvittelin eikä onnistumisprosenttikaan ollut kovin hyvä. Taisivat olla viimeiset marketista ostamani sipulipussit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti