maanantai 15. toukokuuta 2017

Saunan lämmitystä

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna lämmitin saunan. Saunani on pienen pieni ja sen takkahuone vieläkin pienempi. Löylyhuoneen sisus on uudistettu. Takkahuoneessa muita uudistuksia ei ole tehty paitsi että rappasin takan uudelleen. Se tapahtui yhtenä elokuisena lomaviikkona kun aina vain satoi ja kun hermostuin siihen, kun mitään ei voinut tehdä. Siispä rautakauppaan hakemaan rappauslaastia. Sen verran tuskallista työ oli, kun vetelä laasti valui pitkin käsiä ja lattioita, että löylyhuoneen puolen muuri jäi vielä käsittelemättä.


 Saunan takassa poltin taas kuistille kertyneitä risuja ja roskapuita. Saunassa vedon kanssa ei ollut ongelmia kuten tuvassa, joka täyttyi savusta ja palovaroitin piipitti kun aloitin leivinuunin lämmityksen.


 Hämähäkit ovat maalla hyötyeläimiä. Syövät kärpäsiä ja muita ötököitä.


Sauna on paljon nuorempi kuin mökki ja niin sen sisustuskin saa olla. Onhan saunallakin ikää ja tumma  väritys tekee takkahuoneesta vielä vanhemman näköisen.



Mökissä ennen minua majaillut asukas oli ihastunut puun käyttöön. Näitä oksista tehtyjä oven kahvoja löytyy useita.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin tuo leivinuuni välillä aiheuttaa ongelmia ja savua. Meillä on talossa myös paljon tulisijoja ja paloturvallisuus on kyllä hirmu tärkeää huomioida. Siitä tulikin mieleen, että pitäisi varmaan tilata paloilmoittimen varmennustarkastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lämmityskauden alussa on selvinnyt taistelusta ilmalukkojen kanssa, on tulien sytyttäminen mukavaa puuhaa. Varsinkin tänä talvena kun pakkaset jatkuvat ja jatkuvat.

      Poista