keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Uutta maalia vanhaan tuoliin

Uutta maalia vanhaan tuoliin Mökkipaikkakunnalla asuvalta tuttavalta ostamani vanhan  tuolin kunnostus valmistui ja se palasi verstaana käyttämältäni autotallilta mökkini tupaan. Tuolin kunnostus oli yllättävän iso työ. Vaalean maalin alta löytyi vihreää ja sinistä maalia. Mutta paljastunut puupinta ei ollut kaunis vaalea kuten pöydässä, vaan tumma. Tuntuu siltä, että tuolia oli käytetty pitkään maalaamattomana ja vasta sitten maalattu kun pinta oli kulunut ja tummunut. Kokeilin ensin maalata tuolia kalkkimaalilla, mutta päädyin lopulta käyttämään siihen emännänkaapista jääneitä pohja- ja huonekalumaaleja. Maalit eivät olleet ihan uusia, mutta uusia tuolille.
                           
                                        

Vanha varastosta löytämäni istuintyyny on juuri oikeankokoinen tuoliin. Pehmikkeenä ja lämmikkeenä voi käyttää myös äitini virkaamaa hartiahuivia.
                                        
                                                   

Tuoli siinä kunnossa, kun siitä on poistettu kaikki maalikerrokset. Ehkä siinä oli ollut joku petsi.


Näillä työkaluilla ja hiekkapapereilla maali lähti. Lisäksi tarvittiin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä


Alunperin tuoli oli tämän näköinen kun se sijaitsi myyjän hämärässä varastossa. Ei sitä pelkällä pesulla käyttökuntoon saanut. Vaikka niin luulin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti