keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Lumikellojen laskenta alkoi

Lumikellojen laskenta alkoi Tämä aika vuodesta, kun kevät pääsee niskan päälle talvesta, kun yöpakkaset helpottavat ja vesisateen nopeuttamana lumet häviävät ja maa paljastuu muutamassa päivässä, on aina yhtä ihmeellinen. Yhtä ihmeellisiä ovat nämä kaunottaret, jotka nousevat maasta vaikka lumen läpikin.


Lumikello (Galanthus nivalis)




Yhdelle piha-alueelle olen kaivanut maahan kymmeniä ja kymmeniä lumikellon sipuleita. Osa niistä on lähtenyt kasvamaan, suurempi osa hävinnyt. Syynä voi olla väärä istutusaika, huono maa, lannoituksen puute tai vaikea talvi. Mutta jollain paikoin ne ovat itsekseen lähteneet lisääntymään.



Kun en syksyllä enää muista, mihin kohtiin lumikelloja pitäisi täydentää, on täydentäminen muutamana vuotena jäänyt tekemättä. Joka kevät on jännittävää tutkia, montako lumikelloa ja missä niitä tulee esiin. Haaveeni on tietysti, että niistä muodostuisi yhtenäisiä mättäitä. Mutta olen kyllä iloinen jokaisesta esiin tulevasta lumikelloyksilöstä.

Seuraavat kukkijat ovat jouluruusut, jotka jo kurkistavat lumen ja havujen alta. Muutama lämmin päivä vielä niin ne ovat täydessä kukassa.


Jouluruusu (Helleborus)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti