keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Seuraava kunnostustyö

Seuraava kunnoostustyö Tavarantoimittajani kylältä oli pitkään puhunut puusepän tekemistä pöydästä ja nojatuolista ja yrittänyt myydä niitä minulle. Olin ollut vastahankainen. Mutta sitten hän oli kehitellyt ajatuksen, että laittaisin huonekalut laiturille ja istuskelisin siellä. Kipinä syttyi, aloin harkita asiaa. Olin pitkään miettinyt, että laiturille tarvittaisiin penkki. Vaikka en siellä paljoa ole ehtinyt aamuauringossa istuskelemaan.
Kävin katsomassa huonekaluja tämän miehen varastossa ja sitten jo sytyin. Ei laiturille, vaan tupaan huonekalut kuuluvat. Tosin varaston hämärässä kuvittelin, että tuolin saisi käyttökuntoon pelkästään pesemällä ja aliarvioin pahoin edessä olevan muunkin työmäärän.


Kauppaan kuului kuljetus ja vanhan pöydän poisvienti. Olin löytänyt sille ottajan. Kahden tunnin pesu-urakan jälkeen huonekalut näyttävät tältä. Ei pöytää aikoihin kahvitteluun ole käytetty. Pölyn lisäksi siinä oli öljy- ja maalitahroja. Säilytys kylmässä on aiheuttanut sen, että maali tai siis maalikerrokset lohkeilevat paikoitellen. Maalikerroksia on yhteensä runsas milli. Pöydässä on olevinaan laatikko, mutta se onkin vain luukku. Koko pöydän sisus on avoin.


Tuolissa puuseppä on näyttänyt taitojaan.


Ja niin tuli tuvastani korjausverstas.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat huonekalut olet löytänyt ku nostettavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan, millaiset näistä tulee. Toivottavasti en pilaa niitä. Joka tapauksessa on kivaa tekemistä.

      Poista