sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Talven lumet menevät ja tulevat

Talven lumet menevät ja tulevat Pitkään jatkunut lämmin kausi ja sateet ovat hävittäneet lumet mökkipaikkakunnaltakin.Yritin kuitenkin löytää hiukan joulun tunnelmaa kun ensimmäinen adventtisunnuntaikin on tulossa ja sen joudun viettämään kaupungissa. Punaisen puolalaisen emalikahvipannu olen saanut, kun lähdin kotoa elämään omaa elämää. Toinen alkupääoman esine oli pieni sininen emalikattila. Ja taisi isosisko ostaa vielä tiskiharjan ja tiskirätinkin.




Satoi koko torstaipäivän ajan. Lunta ei enää missään näkynyt, talvesta oli jäljellä vain hiukan ohutta jäätä vastarannalla.


Mietin, mitä tuhoja lumen alta mahtaakaan paljastua. Rannan koivut olivat ainakin vielä säästyneet. Ehkä tälle majavalle ei koivu maistukaan. Mutta naapurin puolella rannan asukas oli ahkeroinut. Se on ottanut itselleen tosi ison harvennusurakan. Näiden puiden paksuus on yli 10 senttiä. Ja puut majava uittaa vastavirtaan yläjuoksun puolella olevan niemen taakse, jonne se kuulemma kerää talvivarastosta hakeakseen siitä ruokaa jään alta.


Yksi ikävä juttu oli käynyt ja se oli käynyt muurahaisille. Ilmeisesti tikka oli ryöstänyt munat muurahaisen pesästä.


Hyvin nukutun yön jälkeen, kun verhot avasi, olikin maa taas valkoinen. Kanervat olivat saaneet kevyen kuorrutuksen, samoin kuuset.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti